Nyt HBO Maxissa: Tuottajagurun tuore scifi-romcom hurmaa hömppäisyydestään huolimatta

Tämän viikon uutuuslisäyksiä.

3.4.2022 15:30

Torstaina 31. maaliskuuta HBO Maxiin lisättiin legendaarisen Greg Berlantin tuottama Moonshot. Elokuva on sekoitelma sci-fiä, romantiikkaa sekä komediaa ja se onnistuu yllättämään positiivisesti sydämmellisten näyttelijäsuoritustensa ansiosta.

Maapallon ekosysteemi on pahasti ylikuormittunut ja ihmiset ovat ryhtyneet asuttamaan myös Marsia. Planeetan vaihtamiseen tarvitaan kuitenkin joko miljoona dollaria tai hyvä sisäänpääsyhakemus – eikä päähenkilö Waltilta (Cole Sprouse) valitettavasti löydy näistä kumpaakaan. Onneksi kohdalle sattuu kuitenkin osumaan uusi tuttavuus, Sophie (Lana Condor), jonka avituksella tilanne ei yhtäkkiä näytäkään enää täysin toivottomalta.

Netflixin puolelta aiemmin tutuiksi tulleet Sprouse (Riverdale) ja Condor (To All the Boys I’ve Loved Before) tekevät kumpikin mainiota työtä elokuvan parissa. Varsinkin Sprouse onnistuu vakuuttamaan komediataidoillaan – Walt on mukavaa vaihtelua vakavampaan Jugheadiin. Vaikka Condorin rooli on samankaltainen kuin Netflix-romcomissaan, tuo hän silti tähänkin teokseen hienosti sydäntä.

Moonshotin ohjauksesta vastaa Christopher Winterbauer ja käsikirjoituksesta Max Taxe. Tarina on päällisin puolin täysin lajityypilleen perinteistä hömppää, mutta sen parissa huomaa kuitenkin viihtyvänsä jopa yllättävän hyvin ja pääkaksikon matkaa sekä kehitystä seuraa hymy huulilla loppuun saakka.

Katso Moonshotin traileri alta ja suuntaa HBO Maxiin koko elokuvan pariin.

Lisää luettavaa