Nyt HBO Nordicilla: suositun kauhuelokuvasarjan kolmas osa – väkivallalla mässäilevää leffaa ei nähty Suomessa teattereissa

Kolmen tähden kauhupätkä.

12.8.2020 21:00

HBO Nordicin valikoimaan on lisätty The Purge: Election Year (2016).

Puhdistuksen yö -elokuvasarjan kolmannessa osassa turvallisuuspäällikkönä työskentelevä Leo Barnes joutuu suojelemaan senaattoria puhdistuksen yön aikana.

James DeMonacon ohjaaman ja kirjoittaman elokuvan pääosissa nähdään Frank Grillo, Elizabeth Mitchell ja Mykelti Williamson.

Episodin arviossa The Purge: Election Year sai kolme tähteä. Alla otteita arviosta.

”Suoraan dvd:nä ja blu-rayna Suomessa ilmestynyt The Purge: Election Year vastaa katsojalle aiempia elokuvia enemmän kysymykseen miksi. Tarina ei enää keskity pelkkään puhdistuksen yöhön vaan taustoittaa moraalidilemmaa aina poliittiselle tasolle asti.”

”Vakavampi ote taustatarinaan tulee tarpeeseen, sillä itse puhdistuksen yö menee entistä enemmän pelleilyksi ja rujolla väkivallalla mässäilyksi, joka kuitenkin parhaimmillaan toimii intensiivisesti.”

Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia