Nyt Netflixissä: 90-luvun toimintahitin mestarillinen jatko-osa

Onnistunut jatko-osa kuuluu toimintatähden elokuvien parhaimmistoon.

11.3.2018 15:00

Kaappaus raiteilla (Under Siege 2: Dark Territory, 1995) on lisätty Netflixin valikoimaan.

Geoff Murphyn ohjaustyö on jatkoa Kaappaus merellä -toimintahitille vuodelta 1992. Tällä kertaa Steven Seagalin esittämä huippusotilas ja kokki Casey Ryback lähtee sukulaistyttönsä kanssa lomamatkalle junalla. Terroristit kuitenkin kaappaavat junan, joten Ryback joutuu pysäyttämään heidän juonensa.

Episodin esittelyssä Kaappaus raiteilla sai ylistystä. Alla on otteita esittelystä.

”Steven Seagalin hitin Kaappaus merellä jatko-osa on edeltäjäänsäkin onnistuneempi toimintafilmi, joka kuuluu genressään valmistumisvuosikymmenensä parhaimmistoon.”

”Paikoin kieli poskella kirjoitettu Kaappaus raiteilla nousee toimintafilmien mestariluokkaan paitsi hyvin ideoidulla ja toteutetulla actionilla, ennen kaikkea loistavat roistonroolit tekevien Eric Bogosianin ja Everett McGillin ansiosta. Seagal on sitä vastoin oma jäyhä itsensä.”

Katso traileri alta.

Lähde: Flixable

Lisää luettavaa