Nyt Netflixissä: Marvelin vastentahtoinen supersankari Jessica Jones taistelee 2. kauden uusissa jaksoissa

Kansainvälinen naistenpäivä sai huippujulkaisun, kun Netflix esitteli Jessica Jonesin toisen tuotantokauden palvelussaan.

8.3.2018 10:41

Tänään on kansainvälinen naistenpäivä, ja aiheeseen sopivasti suoratoistopalvelu Netflix julkaisi Marvel’s Jessica Jones -sarjan toisen tuotantokauden kokonaisuudessaan.

Ensimmäisen kauden tavoin 2. kaudella on 13 jaksoa, ja näiden kaikkien uusien jaksojen ohjaajat ovat naisia. Sarjan showrunner Melissa Rosenberg halusi kantaa kortensa kekoon naisten mahdollisuuksien lisäämiseksi televisio- ja elokuva-alalla.

Jessica Jonesin nimiroolissa jatkaa Krysten Ritter, ja ensimmäisen kauden rooleihinsa palaa mm. Rachael Taylor (Trish), Carrie-Anne Moss (Jeri) ja Eka Darville (Malcolm). Uusina niminä kaudella nähdään ainakin englantilaisnäyttelijä Janet McTeer (Damages) ja J.R. Ramirez (Power). Yllättäen myös ensimmäisen kauden pahiksen eli David Tennantin Kilgraven voidaan odottaa tekevän jonkinlaisen paluun Jessican elämään.

Lisää luettavaa