Nyt Netflixissä: Adam Sandler pitkästä aikaa kehuja keränneessä uutuuselokuvassa

Wes Andersonin kanssa yhteistyötä tehnyt käsikirjoittaja-ohjaaja esittää uusimman elokuvansa Netflixin kautta.

16.10.2017 18:14

Netflix on yksinoikeudella julkaissut Noah Baumbachin (Frances Ha, The Squid and the Whale) käsikirjoittaman ja ohjaaman Meyerowitzin perheen tarinat (uudistettu painos) -elokuvan.

Meyerowitzin perheen tarinoiden pääosissa nähdään mm. Ben Stiller, Adam SandlerGrace Van Patten, Dustin Hoffman, Emma Thompson ja Adam Driver. Elokuva kertoo Meyerowitzin suvun kolmesta sisaruksesta, jotka käsittelevät suhdettaan toisiinsa ja erikoiseen isäänsä.

Cannesissa pääpalkintoehdokkaana olleessa elokuvassa voi pitkästä aikaa nähdä kehutun roolin myös Adam Sandlerilta, joka on viime vuosina keskittynyt puskemaan ulos Netflixin tuottamia kevyitä komedioita.

Lähde: AllFlicks

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia