Nyt Netflixissä: Ihmissusisarjan viimeinen kausi alkaa

Nimestään huolimatta muillekin kuin teineille suunnattu sarja vilisee ihmissusien lisäksi muitakin yliluonnollisia otuksia.

6.2.2018 14:00

Teen Wolf kertoo nimensä mukaisesti teini-ikäisestä pojasta, josta tulee ihmissusi. Vuonna 1985 ilmestynyt Michael J. Foxin tähdittämä elokuva sai uuden version samannimisestä televisiosarjasta, joka nähtiin vuodesta 2011 alkaen musiikkivideoihin erikoistuneella MTV-kanavalla.

Kuusi tuotantokautta saanut Teen Wolf loppui viime syksynä, ja nyt suomalaiset katsojat pääsevät näkemään ensimmäisen osan sarjan viimeisestä kaudesta. Teinisarjoille tyypilliseen tapaan suurin osa sarjan tuotantokausista on katkaistu kahtia, eikä tämä viimeinen ole poikkeus.

Kuudennen kauden 10 ensimmäistä jaksoa on nyt katsottavissa Netflixissä. Vielä ei ole tietoa, koska kausi 6B saadaan Suomen Neflixiin, mutta oletettavasti piakkoin, sillä jaksojen ensiesityksistä on jo jonkin aikaa. Katso alta kauden 6A traileri!

Lisää luettavaa