Nyt Netflixissä: kirjoista tutun karhun oma elokuva ilahduttaa ja yllättää positiivisesti

Elokuva on ehtinyt saada jo onnistuneen jatko-osankin.

18.12.2017 19:42

Suomen Netflix on lisännyt valikoimaansa Paul Kingin käsikirjoittaman ja ohjaaman Paddington-elokuvan vuodelta 2014.

Michael Bondin luoman karhuherran oma elokuva kertoo lontoolaiselle juna-asemalle eksyneestä Paddingtonista, joka löytää turvapaikan paikallisen perheen luota. Mutkia matkaan tulee, kun pahamaineinen eläintentäyttäjä haluaa lisätä suloisen karhun alati kasvavaan kokoelmaansa.

Elokuvan pääosissa esiintyvät Ben WhishawHugh Bonneville, Sally Hawkins, Julie Walters, Jim Broadbent, Peter Capaldi ja Nicole Kidman.

Wes Andersoniltakin (Fantastic Mr. Fox, The Grand Budapest Hotel) tyyliään lainaileva Paddington on ilahduttavan värikäs niin maailmaltaan kuin hahmoiltaan sekä huumoriltaankin.

Lähde: AllFlicks

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia