Nyt Netflixissä: Kolme keksijää kilpailevat käänteentekevillä ideoillaan – Weinstein-kohu siirsi ensi-iltaa pari vuotta

IMDb-arvosana on 6,5.

Netflixiin lisätty elokuva The Current War (2017) kertoo tosipohjaisen tarinan Thomas Edisonin ja George Westinghousen kilpailusta uuden ajan kynnyksellä. Kumpi pääsee niskan päälle? Edisonin tasavirta vai Westinghousen vaihtovirta? Lisäksi tarinaan mahtuu myös kolmas keksijä Nikola Tesla.

Benedict Cumberbatchin vastaavantyyppinen elokuva The Imitation Game hoitaa homman huomattavasti paremmin maaliin. Katsojalle jääkin ohjaaja Alfonso Gomez-Rejonin luotsaamasta poukkoilevasta tarinasta hiukan hölmistynyt olo – olisihan tästä aiheesta voinut saada aikaiseksi paremmankin elokuvan. Henkilöhahmot jäävät aika ohuiksi, mutta Michael Shannon ja Cumberbatch tulkitsevat perusvarmalla suorituksellaan lähdemateriaalista sen mitä voivat. Tom Hollandin hahmon merkitys jää melkeinpä arvoitukseksi, ja näyttelijäsuoritus menee suorastaan hukkaan.

Näyttelijöinä Hollandin, Shannonin ja Cumberbatchin lisäksi Nicholas Hoult, Katherine Waterston, Tuppence Middleton, Matthew Macfadyen sekä Tom Fisher.

Elokuva piti julkaista alun perin vuonna 2017, mutta Harvey Weinstein -kohu johti siihen, että Weinstein Co. myi elokuvan Lantern Entertainmentille, joka myöhemmin myi elokuvan 101 Studiosille. Elokuva näytettiin lopulta vuonna 2019 elokuvateattereissa.

Alla traileri.

YouTube video

Lähde: IMDb

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut