Nyt Netflixissä: Mahtava kauhuleffa vuodelta 2020! Ahdistaa tasaisesti ja toiminnalliset hetket hengästyttävät

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 91.

23.10.2021 00:01

Netflixiin on lisätty The Invisible Man (2020).

Leigh Whannellin ohjaama kauhuelokuva on moderni versio Näkymätön mies -klassikkoelokuvasta. Elokuva kertoo Ceciliasta, joka pääsee karkuun kontrolloivalta ja väkivaltaiselta mieheltään. Mies tekee itsemurhan ja jättää Cecilialle perinnön. Tämän jälkeen outoja asioita alkaa tapahtumaan, ja Cecilia alkaa epäilemään, ettei mies olekaan kuollut vaan muuttunut näkymättömäksi.

Pääosissa nähdään Elisabeth MossAldis HodgeStorm ReidHarriet Dyer ja Oliver Jackson-Cohen.

The Invisible Manin Rotten Tomatoes -prosentti on 91. Episodin arviossa elokuva sai neljä tähteä. Alla otteita arviosta.

”Leigh Whannell on tehnyt niin heikkoja elokuvia – kamala Insidious-sarja etunenässä – että The Invisible Man on iloinen muistutus siitä, mihin hän pystyy parhaimmillaan. Onhan tarina hölmö ja jotkut asiat tapahtuvat väkisin vain jotta elokuva voisi jatkua. Silti elokuva ahdistaa tasaisesti ja sen jotkut toiminnalliset hetket ovat suorastaan hengästyttäviä.”

”Mikä parasta, tunnelma ei rakennu äkkipelästyksiin, jotka toimivat loogisesti tarinan ehdoilla. Vainoharhainen tunnelma kehittyy, ja ensimmäinen kunnon veriteko oikeasti hätkäyttää. Tyylitaju pettää vasta roiskeen yltyessä turhan pitkäksi ja itseään toistavaksi toimintakohtaukseksi.”

Katso traileri alta.

Lähde: Flixable

Lisää luettavaa