The Invisible Man

/ GENRE ENSI-ILTA 28.02.2020 TÄHDET

Universalin Näkymätön mies -hirviöklassikon päivitys yllättää malttaessaan rakentaa tunnelmaa böö-pelottelun sijaan. Verenroiske tuntuu paikoin jopa turhalta sen rinnalla!

Pelokas Cecilia pakenee sokkeloisesta ökyasunnosta yön selkään selvästi pitkään haudotun suunnitelman mukaisesti. Pelko kontrollinhaluisen ja väkivaltaisen miehen kostosta lamauttaa häntä vielä ystävän luona piilossa asuessaan. Hän ei täysin uskalla uskoa onneaan saadessaan tiedon miehensä itsemurhasta.

Pian alkaa tuntua siltä, ettei iloon ehkä ole aihettakaan, sillä Cecilia alkaa tuntea elämässään näkymättömän mutta pahantahtoisen läsnäolon. Aivan kuin moisen epäileminen ei muutenkin saisi epäilemään puhujan mielenterveyttä, joku aktiivisesti sabotoi Cecilian välejä harvoihin läheisiinsä. Voiko olla, että Adrian-puoliso olisikin lavastanut kuolemansa ja vaanii nyt vaimoaan näkymättömänä?

Universal-studion suunnitelmista luoda vanhoista hirviöklassikoistaan jaettu elokuvauniversumi ei tullut mitään umpikauhean The Mummyn myötä. Ryhdyttiinkin tekemään omillaan seisovia modernisointeja, ja Näkymättömän miehen päivityksen sai tehdäkseen tehokkaita mutta tasaisesti kunnianhimottomampia pelotteluja työstävä Blumhouse-tuotantoyhtiö.

Leigh Whannell on tehnyt niin heikkoja elokuvia – kamala Insidious-sarja etunenässä – että The Invisible Man on iloinen muistutus siitä, mihin hän pystyy parhaimmillaan. Onhan tarina hölmö ja jotkut asiat tapahtuvat väkisin vain jotta elokuva voisi jatkua. Silti elokuva ahdistaa tasaisesti ja sen jotkut toiminnalliset hetket ovat suorastaan hengästyttäviä.

Mikä parasta, tunnelma ei rakennu äkkipelästyksiin, jotka toimivat loogisesti tarinan ehdoilla. Vainoharhainen tunnelma kehittyy, ja ensimmäinen kunnon veriteko oikeasti hätkäyttää. Tyylitaju pettää vasta roiskeen yltyessä turhan pitkäksi ja itseään toistavaksi toimintakohtaukseksi.

Apunaan Whannellilla on aina hyvä Elisabeth Moss, jonka heittäytyvä suoritus kannattelee heppoista tarinaa – vaikka selvät yhtymäkohdat Orjattaresi-sarjan teemoihin välillä hymyilyttävätkin. Ilman häntä kyseessä olisi tusinatuote. Lisätukea tulee Benjamin Wallfischin harvinaisen toimivalta musiikilta, joka yhdistelee ääniraitaansa ääniefektejä ja rakentaa tunnelmaa huikealla tavalla.