Reno Miller on nuori ja stressaantunut taiteilija, joka asuu Manhattanilla tyttöystävänsä ja tämän ystävättären kanssa. Reno yrittää epätoivoisesti saada valmiiksi suuren ja tärkeän maalauksensa maksaakseen rästissä olevat vuokransa ja selvitäkseen veloistaan.
Renon elämä alkaa kuitenkin suistua raiteiltaan kahden tekijän seurauksena. Kun naapuriin muuttaa äänekäs ja kellon ympäri harjoitteleva punk rock -yhtye, Renon työnteko ja nukkuminen käyvät mahdottomiksi. Toinen häntä vaivaava asia on kaupunkiympäristön ankaruus: New Yorkin kaduilla vallitseva köyhyys, väkivalta ja kodittomuus alkavat ahdistaa yhä raskaammin.
Unettomuus, taloudellinen ahdinko ja ympäristön stressi ajavat Renon vähitellen kohti vakavaa mielenterveyden romahdusta. Hän alkaa kärsiä pelottavista hallusinaatioista ja saa pakkomielteen sähköporasta. Lopulta raja todellisuuden ja harhojen välillä hämärtyy, ja hän alkaa purkaa sisäistä raivoaan kaupungin kaduille – aseenaan porakone.
Abel Ferraran ohjaama The Driller Killer (1979) on karu ja raaka kauhu-draama, joka joutui useissa maissa sensuuriviranomaisten kynsiin. Kyseessä ei kuitenkaan ole perinteinen slasher-elokuva, vaan pikemminkin likainen ja intensiivinen kuvaus taiteellisesta turhautumisesta, urbaanista eristyneisyydestä ja mielen murenemisesta.
Elokuvan pääosissa näyttelevät Abel Ferrara (nimellä Jimmy Laine), Carolyn Marz ja Baybi Day.
The Driller Killer on yksi kuuluisimmista, ellei kuuluisin, “Video Nasty” -elokuvista, ja sen päätyminen Isossa-Britanniassa 1980-luvun alussa kiellettyjen elokuvien listalle oli monen asian summa. Kyseessä oli poikkeuksellinen yhdistelmä uutta teknologiaa, shokeeraavaa markkinointia ja moraalipaniikkia.
Elokuva joutui brittiläisten viranomaisten silmätikuksi useista syistä.
Suurin syy kohuun ei ollut niinkään itse elokuva kuin sen provokatiivinen markkinointi vuonna 1982. Elokuvan VHS-kannessa oli graafinen kuva miehestä, jonka otsaan porataan reikä, ja samaa kuvaa käytettiin laajasti elokuva-alan lehtimainoksissa.
Koska videovuokraus oli tuolloin uusi ilmiö, videoita ei valvottu eikä ikärajoja säädelty lailla samalla tavalla kuin elokuvateattereissa. Tämä tarkoitti sitä, että myös lapset saattoivat nähdä verisen kansikuvan videovuokraamoissa tai lehdissä, mikä herätti vanhemmissa voimakasta paheksuntaa.
Isossa-Britanniassa teattereissa esitettävät elokuvat piti tarkastuttaa sensuuriviranomaisella (BBFC), mutta videotallenteita laki ei aluksi koskenut. Videokasetteja ja -levyjä sai käytännössä levittää ilman ennakkotarkastusta. Media ja poliitikot tarttuivat tähän “villinä lännenä” pidettyyn tilanteeseen, ja The Driller Killer nostettiin malliesimerkiksi kontrolloimattomasta sisällöstä.
Toisin kuin esimerkiksi Alienin (1979) kaltaisessa scifi-kauhussa, elokuvan väkivalta sijoittui tunnistettavaan kaupunkiympäristöön, ja tekovälineenä oli arkinen työkalu. Viranomaiset pelkäsivät tämän lisäävän niin sanottua copycat-ilmiötä.
Moraalipaniikin seurauksena Isossa-Britanniassa säädettiin vuonna 1984 Video Recordings Act, joka velvoitti videotallenteet viralliseen tarkastukseen. The Driller Killer oli yksi elokuvista, joiden levitys ja hallussapito kiellettiin kokonaan, ja poliisi takavarikoi kasetteja ratsioissa. Kielto kumottiin virallisesti vasta vuonna 1999.
Suomessa tämä noin 20 000 dollarin budjetilla toteutettu elokuva pääsi levitykseen festivaalien kautta 2000-luvun alussa, ensimmäisen dokumentoidun esityksen ollessa Night Visions -festivaalilla vuonna 2001.
The Driller Killerin 101-minuuttinen “pre-release”-versio on katsottavissa ilmaiseksi Fawesomessa. Tämä noin viisi minuuttia teatteriversiota pidempi julkaisu ei sisällä enempää väkivaltaa, mutta siinä on joitakin juonta laajentavia kohtauksia sekä lyhyt (noin 20 sekuntia), mahdollisesti sensuurisyistä poistettu lisäys Carolin (Carolyn Marz) ja Pamelan (Baybi Day) suihkukohtaukseen.
Tämä samainen versio on myös Plexissä, mutta kyseisen suoratoiston kuvanlaatu on katselukelvoton.
Mikäli Fawesome ei ole entuudestaan tuttu, voit lukea siitä lisää täällä.
Alla elokuvan juliste.
