Nyt Netflixissä: Uranainen löytää masturboinnin ilot tuoreessa komediassa – Tätä ei nähty Suomen teattereissa

Kepeä komedia kelpaa aina.

31.5.2023 10:02

Netflixissä on nyt julkaistu tuore ruotsalaiselokuva. Viime vuonna ensi-iltansa saanut The Year I Started Masturbating on kepeä elokuva, jonka katsomisesta nauttii – siitäkin huolimatta, että tiedostaa, ettei se jää kovin muistettavaksi kokemukseksi.

Ruotsalaiselokuva masturboinnin iloista on viihdyttävä ja positiivisella tavalla feministinen katsaus mieliharrastuksestamme. Elokuva keskittyy Hannaan (Katia Winter), itsekeskeisyyteen taipuvaiseen uranaiseen, jolla on lapsi miehensä kanssa. Toisin kuin miehensä, Hanna haluaa toisen muksun arkea ilostuttamaan.

Mies ei tästä innostu, vaan jättää Hannan, joka keskittyy hänen mielestään liikaa etenemiseen omassa elämässään eikä jätä tarpeeksi aikaa suhteelle tai perheelleen. Hanna ajautuu kriisiin ja tutustuu rempseään naiseen, joka neuvoo Hannaa ottamaan naiseutensa omiin käsiinsä, termin varsinaisessa merkityksessä.

Uranainen rentoutuu, kun saa hetken elää kesken jäänyttä nuoruuttaan. Elokuva on omalla tavallaan hauska heitto 2000-luvun alun kepeiden ja itsetietoisten komedioiden maailmaan.

Lisää luettavaa