Viaplayssa on nyt elokuva A Dog’s Purpose (2017).
Lämminhenkinen draama kertoo uskollisesta Bailey-koirasta, joka löytää elämänsä tarkoituksen rakastamiensa ihmisten luota. Varsinkin Ethan-pojan kanssa syntyy kriisitkin kestävä suhde.
Pääosissa Josh Gad, Dennis Quaid, K.J. Apa, Juliet Rylance ja Bryce Geishar. Ohjaajana Lasse Hallström.
Leffan kuvauksista levisi ennen ensi-iltaa video, josta sai vaikutelman, että hätääntynyt koira pakotettiin veden alle. Tämän johdosta elokuvan ensi-ilta siirtyi.
Eläinsuojelujärjestö American Humane Association kommentoi myöhemmin, että video oli leikattu harhaanjohtavaksi, eikä eläinrääkkäystä ollut tapahtunut.
Elokuva on myös MTV Katsomo Plussassa. Alla traileri.
Lue myös: Netflixissä on nyt aikuiseen makuun tehty sota-animaatio – IMDb-arvosana on 8,5! – Episodi.fi
Lähde: IMDb