Nyt tiedämme mistä Get Out -ohjaajan seuraava kauhuleffa kertoo

Tarina kuulostaa päällisin puolin hyvin tutulta, mutta saanee oman tekijänsä näköisen lisän.

10.12.2018 10:55

Get Out -elokuvastaan parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-palkinnon pokannut Jordan Peele on rauhassa kehitellyt seuraavaa elokuvaansa nimeltään Us.

Tähän asti projektin juonikuviot ovat pysyneet visusti salassa, mutta testiyleisölle järjestettävien näytösten myötä elokuvasta on julkaisut lyhyt synopsis. Sen mukaan Us kertoo pariskunnasta, joka vie lapsensa ja ystävänsä rantamökilleen rentoutumaan. Ilta saa kuitenkin järkyttävän käänteen, kun mökkeilijät saavat kutsumattomia vieraita.

Elokuvan pääosissa esiintyvät Lupita Nyong’o, Winston Duke ja Elisabeth Moss. Muissa rooleissa nähdään mm. Tim Heidecker, Yahya Abdul-Mateen II, Anna Diop ja Shahadi Wright.

Us saa ensi-iltansa 15.3.2019.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia