Nyt Yle Areenassa: Yllätyksellinen ja tyylikkäästi tehty toimintajännäri – Välillä mennään uskottavuuden rajoilla

IMDb-arvosana 6,9.

16.6.2021 08:30

Korealaiset osaavat tunnetusti tehdä tiivistunnelmaisia ja tyyliteltyjä toimintajännäreitä, joissa rytmitys on tarkkaan suunniteltua ja kuvauksissa hallittua.

Tähän vaikuttanee myös se, että toisin kuin länsimaissa, Koreassa leikkaajakin on alati läsnä kuvauspaikoilla, ja elokuvaa editoidaan samanaikaisesti, eikä vasta viikkoja myöhemmin.

Nimensä mukaisesti Gangsteri, kyttä, paholainen (Ak-in-jeon, 2019) sisältää kolme merkittävää hahmoa. Sarjamurhaaja erehtyy valikoimaan tuoreimmaksi uhrikseen alamaailman häikäilemättömän pomon, joka selviää iskusta hengissä ja on täten ainoa murhaajan kasvot nähnyt ihminen.

Poliisi tekee kaikkensa sarjamurhaajan kiinni saamiseksi, ja nuori kunnianhimoinen kyttä lyöttäytyy yhteen mafiapomon kanssa. Erikoisen yhteistyön ainoana ehtona se, että murhaajan kiinniottaja saa päättää hänen kohtalostaan.

Sanomattakin on selvää, että toinen haluaa tappajan oikeuden eteen, kun taas toinen jakaisi oikeutta omalla tavallaan.

Korealaiset pitävät yllätyksellisistä tarinoista, eikä tämä ei ole poikkeus, vaikka välillä mennään uskottavuuden rajoilla.

Gangsteri, kyttä, paholainen on katsottavissa Yle Areenassa. Elokuva esitetään Yle Teemalla keskiviikkona 16.06.2021 klo 22.15.

Tähdet ★★★

Tero Heikkinen

Lisää luettavaa