Marvelin osakkeet ovat kääntymässä. Spider-Man: Brand New Day on nyt kaikkien aikojen kolmanneksi eniten tienannut elokuva, ja joulukuussa nähdään Avengers: Doomsday, joka tulee murskaamaan kaiken.
Vuoden päästä joulukuussa saapuva Avengers: Secret Wars päättää tuntemamme MCU:n ja uusi syntyy. Samalla suurin osa vanhoista tutuista päästetään eläkkeelle.
Lue myös: Eikö Robin Hood ollutkaan sankari? Hugh Jackmanin uutuuselokuva romuttaa myytin
Uuden MCU:n ensimmäisen vaiheen ensimmäiset elokuvat ovat X-Men, Ghost Rider ja Black Panther 3.
Secret Warsista ei vielä juuri mitään tiedetä, mutta voisi olettaa, että Tom Hollandin Spider-Man on tärkeässä roolissa – kuten myös sarjiksissa.
Onkin mielenkiintoista, että Secret Warsiin on nyt palkattu Hiljainen paikka -leffojen nuori tähti Noah Jupe. Jupelle on varattu joku tärkeä rooli elokuvasta, joten hän lienee yksi Marvelin tulevia staroja.
Fanit epäilevät Jupen esittävän Reed Richardsin ja Susan Stormin poika Franklin, yksi Marvelin universumin voimakkaimmista mutanteista, josta myös Victor Von Doom on kiinnostunut.
Saattaahan 21-vuotias Jupe olla myös Ryhmä-X:n jäsen. Jäämiehen, Pedon ja Enkelin paikat ovat vielä avoinna.
Kit Connor on 22, Sadie Sink 24, Inde Navarrette 25 ja Maya Boyd 23. Jupe sopisi tähän nuorisolais-Ryhmä-X.n ikäryhmään erinomaisesti.
Lähde: Comicbook