Oceans 8 -tähdet: Hollywoodin naiset ovat kyllästyneitä samaan, yleiseen haastattelukysymykseen

Epäilemättä voisi kyllästyttää.

The Favourite -tähti Rachel Weisz otti esille Hollywoodin epäkohdan, johon monet naiset tähtikaupungissa ovat kyllästyneet. Kyseessä on sama, iänikuinen haastattelukysymys.

– Toivon, että jonain päivänä lähitulevaisuudessa meiltä ei kysytä, minkälaista oli jakaa valkokangas toisen naisen kanssa, Weisz sanoi.

Weisz sanoo olevansa väsynyt siihen olettamukseen, että naisnäyttelijät eivät tulisi toimeen kuvauspaikoilla. Ocean’s 8 -elokuvan naiskaarti on ihmetellyt, miten usein kysymys tulee esille.

– Naiset ovat työskennelleet yhdessä elokuvateollisuudessa jo melkoisen kauan, vaikkain meidät yritetään eritellä toisistamme, Cate Blanchett mietti.

– En tiedä muista, mutta niissä elokuvissa jotka olen itse tehnyt, en ole koskaan riidellyt kuvauspaikoilla, näyttelijä Awkwafina puolestaan huomautti.

Myös näyttelijä Sarah Paulson on puhunut asiasta. Hän sanoi olettaneensa, että ongelmia voisi olla naiskollegoiden kanssa, mutta niitä ei ollutkaan. Hän arveli tulleensa aivopestyksi kyseiselle negatiiviselle ajatukselle.

Lähde: MSN

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut