Odotettu sadan miljoonan dollarin scifi-leffa jyrätty kokonaan? Edes tukeva lisäbudjetti ei ole ilmeisesti pelastanut sitä

Tuotannossa on päädytty melkoiseen umpisolmuun.

Doug Limanin (Edge of Tomorrow) ohjaama ja Charlie Kaufmanin (Eternal Sunshine of a Spotless Mind) käsikirjoittama sekä Tom Hollandin ja Daisy Ridleyn tähdittämä tuleva scifi-leffa on vedetty julkaisulistoilta kokonaan pois.

Chaos Walkingin piti ilmestyä uusiintakuvausten jälkeen ensi vuonna, mutta ilmeisesti edes elokuvaan pumpatut lisämiljoonat eivät ole tuottaneet haluttua lopputulosta.

Alkujaan leffan piti ilmestyä maaliskuussa.

The Playlistin mukaan Lionsgate kutsuu elokuvaa ”merkittäväksi haasteeksi”. Elokuva on ilmeisesti studiopomojen mukaan ”niin huono, ettei sitä voi julkaista”.

Tuotanto on ollut todella ongelmallinen, eikä elokuvan ensi-illasta ole minkäänlaista tietoa tällä hetkellä.

Lähde: Epic Stream

Aiheeseen liittyvät jutut