Odotetun scifi-kauhuelokuvan ohjaaja ”pettynyt” elokuvan päätyessä Netflixiin

Suomalaiset pääsevät striimaamaan uutuuselokuvan vain pari viikkoa sen ensi-illan jälkeen.

14.12.2017 10:02

Alex Garlandin (Ex Machina) käsikirjoittama ja ohjaama Annihilation saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 23.2.2018, mutta jo 17 päivää myöhemmin elokuva nähdään Netflixissä kaikkialla paitsi Pohjois-Amerikassa ja Kiinassa.

Diili Netflixin kanssa tehtiin sen jälkeen, kun liian älykkääksi ja monimutkaiseksi kuvailtu elokuva sai kesällä järjestetyissä testiyleisön näytöksissä hämmentyneen vastaanoton. Paramountille Netflix-sopimus helpottaa taloudellista huolta, sillä striimijätti kattaa suuren osan Annihilationin budjetista hoitamalla levityksen ympäri maailmaa.

Elokuvan tekijöille striimipalveluun päätyminen aiheuttaa kuitenkin sen, ettei suurin osa yleisöstä näe sitä sellaisena kuin on tarkoitettu: isolta kankaalta. Garland on Colliderin haastattelussa ilmaissut päällimmäiset tunteensa uutisesta.

”Pettymys. Teimme elokuvan leffateatteria varten. Minulla ei ole mitään televisiota vastaan. Paras genrejuttu, jonka olen pitkään aikaan nähnyt, oli The Handmaid’s Tale, joten uskon, että siellä on valtavaa potentiaalia siinä kontekstissa. Mutta jos teet sellaista, niin teet sen sitä alustaa ajatellen ja suunnittelet asiat siltä kantilta”, Garland selittää.

”Elokuva saa teatterilevityksen Yhdysvalloissa, mistä olen tyytyväinen. Yksi isoista plussista Netflixin kanssa on se, että elokuvan näkevät todella monet ihmiset, eikä tarvitse huolehtia avausviikonlopusta, jolloin mietit, meneekö kukaan katsomaan elokuvaa, ja jos ei mene, niin se katoaa teattereista kahdessa viikossa. Joten siinä on plussansa ja miinuksensa, mutta minun näkökulmastani – ja niiden, jotka leffan tekivät – se oli tarkoitettu valkokankaalle.”

Jeff VanderMeerin romaaniin perustuvan Annihilationin pääosissa nähdään Natalie PortmanOscar Isaac, Tessa Thompson, Jennifer Jason Leigh ja Gina Rodriguez.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia