Ohjaaja Christopher Nolanilta mahtava ylläri! Batman-fanit innoissaan

Kohta trilogia näyttää vielä paremmalta.

Christopher Nolan aikoo julkaista Batman-trilogian ja mahdollisesti muitakin aiempia elokuviaan 4K-versioina. Hän on itse henkilökohtaisesti mukana uusien versioiden remasteroinnissa.

Nolan on niin ikään innoissaan, sillä 4K-tarkkuus alkaa jo lähennellä Nolanin käyttämää 6K-tarkkuutta, jolla elokuvat on kuvattu.

– Kun kotivideoformaatit kehittyvät, 4K – varsinkin 4K HDR:llä – mahdollistaa kotona kokemuksen, joka on paljon lähempänä sitä, miltä elokuvat näyttivät filmillä, Nolan kertoi.

Ohjaaja ei kertonut minkäänlaisia päivämääriä. Hän kuitenkin sanoi, että projekti on vielä pahasti kesken.

– Kyseessä on pitkä, monimutkainen prosessi. Mutta luulen, että tulokset tulevat olemaan hyvin mieluisia ja hyvin vaikuttavia, Nolan vielä lisäsi.

Ohjaajan uusin elokuva Dunkirk on saanut kehuja maailmalla. Siitä lisää täällä: Episodi.

Lähde: IGN

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut