Star Wars: The Last Jedin ohjannut Rian Johnson paljasti, mikä oli paras asia ja mikä turhautti häntä eniten elokuvaa tehdessä.
– Minulle tyydyttävin asia oli päästä työskentelemään näyttelijöiden kanssa. Jokainen päivä sain tulla töihin ja työskennellä näiden tyyppien kanssa, ja se oli todellinen etuoikeus, ohjaaja kertoi Meksikossa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.
Johnsonia kuitenkin turhauttaa, ettei hän ole vielä päässyt näyttämään odotettua avaruusseikkailua katsojille.
– Minulla oli niin mukavaa tehdessäni elokuvaa. Vaikein, turhauttavin asia minulle on odottaa sen ilmestymistä. Viimeistelimme sen jo vähän aikaa sitten, yli kuukausi sitten. Joten olen vain odottanut, odottanut pääseväni näyttämään sen yleisöille. Toivon, että se tapahtuu pian, Johnson selitti.
Star Wars: The Last Jedi saa ensi-iltansa Suomessa 13. joulukuuta.
Lähde: Comicbook