Ohjaajamestari tarttui Hollywoodin ikuisuusprojektiin – Hirviöitä sisältävä goottilänkkäri, jonka päärooliin kaavailtiin joskus Jack Nicholsonia

Tämä kuulostaa… Mielenkiintoiselta.

The Favouriten kuvauksista

Indie Wire uutisoi, että Kreikan lahja elokuvataiteelle, Yorgos Lanthimos (The Lobster, The Favourite) on tarttunut Hollywoodissa jo vuosia pyörineeseen ikuisuusprojektiin. Hän yhdistää voimansa jälleen Tony McNamaran kanssa, joka vastasi myös The Favouriten käsikirjoituksesta.

Kyseessä on Richard Brautiganin vuoden 1974 goottilänkkäri-romaaniin Hawkline Monsteriin perustuva elokuva. Elokuvassa seurataan kahta revolverisankaria, jotka 15-vuotias tyttö palkkaa tappamaan hirviön, joka asuu neiti Hawklinen kellarissa.

Aikoinaan elokuvaa yritti saada eteen päin muun muassa Tim Burton, sekä Hal Ashby, joka kaavaili päärooleihin Dustin Hoffmania ja Jack Nicholsonia.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut