Oho! Netflix pelasti jo kertaalleen lopetetun Kiefer Sutherlandin sarjan!

Yhdysvaltain presidentin kuvitteellisia seikkailuja jatketaan sittenkin.

6.9.2018 17:12

Perinteisesti aika konservatiivisesti lopetettujen televisiosarjojen pelastamiseen suhtautunut suoratoistopalvelu Netflix teki jättiyllätyksen ilmoittaessaan uudesta sarjatilauksestaan.

Kahden tuotantokauden mittaiseksi ehtinyt amerikkalaissarja Designated Survivor sai keväällä kansalliselta ABC-kanavalta lopetusuutisen, ja viihdealan huhut kertovat, että sopimusta Netflixin ja sarjan tuotantoyhtiön välillä on taottu siitä asti.

24-tähti Kiefer Sutherlandin tähdittämä sarja kertoo asuntoministerin päätymisestä Yhdysvaltain presidentiksi järisyttävän terrori-iskun seurauksena. Selviytyminen ei jää pelkästään iskuun, vaan koko uusi tehtävä on selviytymistä päivästä ja kriisistä toiseen.

Netflix tilasi Designated Survivor -sarjasta kymmenosaisen 3. tuotantokauden.

 

Lähde: TVLine.

 

Lisää luettavaa