Etsi
Nolan sai käyttöönsä uusinta teknologiaa edustavan IMAX-kameran.
Melkoinen ihme, että Mad Max: Fury Road onnistui niin hyvin kuin se onnistui.
Juror #2 on katsottavissa myös Suomen MAXissa.
Hieno uutinen!
”Kun huudan ”poikki”, en halua että porukka ryntää selaamaan Facebookia”, Denis Villeneuve selosti.
Hyvin tässä lopulta kävi.
Outo viesti on kummastuttanut ihmisiä jo 28 vuoden ajan.
Vastikään jatko-osan saanut Twister oli yksi 1990-luvun kovimmista kotiteatteridemoista. Onko uunituore UHD-julkaisu yhtä vaikuttava kiekko?
Deuel menehtyi krooniseen keuhkosairauteen.
Surullinen juttu.
”Halusin, että musiikki on kuin vituiksi menneet häät”, Nosferatun säveltäjä kuvaili.
Tässä voisi olla toinen menestys.
Joiden faniteorioiden mukaan perheen isä oli sotkeentunut järjestäytyneeseen rikollisuuteen.