Etsi
Vaikeuksien kautta voittoon – vai tuhoon?
Kävi Suomessa.
Vaikuttaa hyvältä.
Sekä hän että poikansa olivat osa Twin Peaks -sarjaa.
Keskustelu ei silti rauhoittune – eikä tarvitsekaan.
Televisiosta tulee tänään Al Pacinolle Oscar-pystin tuonut Naisen tuoksu (1992).
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2011 valmistunut Conan the Barbarian.
Colossal-elokuvasta julkaistiin uusi traileri.
Netflixin supersuositun Stranger Thingsin tekijät eivät halua sarjan jatkuvan ikuisuuksien ajan.
Joillekin vaikeaa oppia.
Watchmojo teki videon, jossa listataan näyttelijättäriä, jotka eivät oikeasti olleet ilman vaatteita alastonkohtauksissaan.
Näyttelijä nähdään pian mm. odotetussa Blade Runner 2049 -elokuvassa.
Tällä yhden lokaation elokuvalla on kiinnostava tapa pitää päähenkilö paikoillaan.