Etsi
Luota unelmiisi! Jos haluat olla lunta luova, yksipyöräisellä ajava liekkisäkkipilliä soittava Darth Vader, niin ole hän. Unelmat on luotu toteutettaviksi.
Mies on aiemmin ollut vaitonainen omista mielipiteistään.
Kyllä se vain naurattaa!
Mukana sotaelokuvaa, samuraitoimintaa ja varkaan nappaamista.
Neljää uutta Avatar-elokuvaa suunnittelevan ohjaajan mielestä Alienin ”parasta ennen” -päivä on saattanut jo mennä.
Elokuvan tarinasta ei vielä paljon tiedetä.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2002 valmistunut Ota kiinni jos saat.
Kaikki ei mennyt aluksi kuin tanssi.
Tänään nähdään televisiossa The Fast and the Furious -elokuvasarjan ensimmäinen osa.
Ei kai Harry Potter -tähdelle ole kehittymässä diivan elkeitä?
Netflixiin on lisätty striimipalvelun alkuperäistuotantoa oleva scifi-elokuva iBoy.
Haimasyöpään äskettäin kuollut John Hurt teki monia ikimuistoisia näyttelijäsuorituksia, mutta monet eivät välttämättä muista hänen rooliaan Keski-Maan sankarina.
Pitkään ovat fanit saaneet odotella uutta Game of Thronesia. George R. R. Martin on luvannut julkaista uuden osan jossain vaiheessa, mutta kukaan ei tiedä milloin.