Etsi
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1952 valmistunut kotimainen elokuva Noita palaa elämään.
Tänään nähdään televisiossa toimintahitin jatko-osa Taken 2 vuodelta 2012.
Joskus käy niin, että näyttelijä humaltuu kuvauksissa oikeasti. Näin tapahtui muun muassa näissä listatuissa elokuvissa.
Netflix on tilannut toisen kauden Wet Hot American Summer -kulttielokuvaan perustuvaa sarjaa.
Sony on tekemässä uutta versiota Mia Farrow’n tähdittämästä Sokea kauhu (See No Evil) -elokuvasta.
Neljän tulevan Avatarin kanssa kiireisenä pysyvän James Cameronin tuottaman ja Robert Rodriguezin ohjaaman Alita: Battle Angelin pääosa on nyt kisa neljän näyttelijän välillä.
Oliver Stonen ohjaamasta Snowden-elokuvasta julkaistu ensimmäinen traileri.
Chris Hemsworthin tähdittämä Metsästäjä ja talvinen taistelu avasi surkeasti ensimmäisenä viikonloppunaan kotimaassaan, eikä katsojien palaute ole tuonut piristystä kävijämääriin.
Captain America: Civil War -elokuvan keskiviikkoisen ensi-illan kunniaksi myös Toimituksen suosikit -taulukko ilmestyy tällä viikolla hieman etuajassa. Sitä ja Marvel-elokuvaa yhdistävät vahvat rintamalinjat.
Elokuvasta Batman: The Killing Joke on julkaistu uusi traileri. Kyseessä on suoraan dvd:nä ja blu-rayna ilmestyvä animaatio, joka perustuu Alan Mooren ja Brian Bollandin vuonna 1988 ilmestyneeseen ylistettyyn sarjakuvateokseen.
Uransa lähti nousuun australialaisessa saippuasarjassa.