Pahanhautojan tekijät saivat Kritiikin Kannukset

Suomalainen kauhu on nyt nousussa.

Suomen arvostelijain liitto (SARV) on myöntänyt vuoden 2022 Kritiikin Kannukset -palkinnon Pahanhautoja-elokuvan ohjaaja Hanna Bergholmille ja käsikirjoittaja Ilja Rautsille.

Lautakunnan perustelujen mukaan Sundancen elokuvajuhlilla maailmanensi-iltansa saanut Pahanhautoja on poikkeuksellinen elokuva, ei pelkästään kotimaisen kauhun saralla, vaan hallittuna ja eheänä kokonaisuutena.

Nyrjähtäneessä perhetarinassa kaksoisroolin tekevä Siiri Solalinna ja laadukkaasti toteutettu hirviö pitävät katsojan samastumisen ja inhotuksen taidokkaasti balanssissa.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Hanna Bergholmin ja käsikirjoittaja Ilja Rautsin monitasoinen elokuva on rakennettu kauhugenren läpikotaiselle tuntemukselle. Siinä on viitteitä hirviöelokuvista body horroriin, välttäen totutut kliseet.

Perinteisesti puberteetin kasvukivuista kumpuava body horror yhdistetään lajityyppiin vain viitteellisesti, samalla kun pahan olon todellinen syy löytyy muualta. Elokuvan satiirinen taso ankkuroi sen vahvasti omaan aikaamme ja vahvistaa elokuvan temaattista ydintä.

Nopeasti etenevä leikkausrytmi, tyylikäs kuvakerronta ja onnistunut henkilöohjaus pitävät katsojan naulittuna elokuvan tapahtumiin.

Elokuvan visuaalinen ilme sekä tukee että jalostaa kauhun tunnelmaa. Se ei jäsennä maailmaa yksiselitteisesti valoksi ja varjoksi, vaan muistuttaa, että pahuus voi piileskellä myös päivänvalossa.

Kritiikin Kannukset -palkinto on perustettu vuonna 1961. Palkinto jaetaan vuosittain suomalaiselle taiteilijalle tai ryhmälle ansiokkaasta suorituksesta tai taiteellisesta läpimurrosta.

Palkintolautakuntaan kuuluivat kaudella 2021–2022 puheenjohtajana Marita Nyrhinen, jäseninä Petteri Enroth, Kikka Holmberg, Eeva Kauppinen, Merja Koskiniemi, Otto Kylmälä ja Matti Tuomela, varajäseninä Hannele Salminen ja Sami Nissinen sekä sihteerinä Suomen arvostelijain liiton toiminnanjohtaja Riikka Laczak.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut