Pan’s Labyrinth -ohjaaja ohjaa uuden Kaunotar ja hirviö -elokuvan

Aiemmin jo leffan tuottajan pallille nostettu Guillermo del Toro on nyt myös ottanut leffan ohjaajan viitan ylleen. Hemaiseva Harry Potter -tähti Emma Watson on kiinnitetty yhteen päärooleista. Vaikea arvata kumpaankohan rooliin?

Tuottaja Denise Di Novi (Monte Carlo, Hölmö hullu rakkaus) paljasti jo viime kesänä, että kehitteillä on uusi elokuva Kaunottaresta ja Hirviöstä silloin toiseksi tuottajaksi lupautuneen Guillermo del Toron (Pan’s Labyrinth, Hellboy) kanssa. Nyt del Toro on tuottajan roolin lisäksi myös ohjaamassa tämän klassikkotarinan uuden version.

Leffan tuli alun perin perustua Robin McKinleyn kirjaan Beauty: A Retelling Of The Story Of The Beauty And The Beast, mutta nyt käsikirjoitukseen haetaan uusia tuulia. Tv-konkari ja viimeisimmän Kolme Muskettisoturia -leffan käsikirjoittanut Andrew Davies on lähtenut mukaan remmiin, tarkoituksenaan viedä alkuperäistä tarinaa johonkin uuteen suuntaan.

Ihanainen Emma Watson (Harry Potter -elokuvat) tähdittää elokuvaa toisessa nimirooleista. Ei tarvinne sanoa kumpaa niistä.

del Toron ohjauksessa tarina saanee mielenkiintoisia uusia sävyjä, mutta aivan lähiaikoina elokuvaa ei kannata teattereihin odottaa. Kiireiseksi mieheksi itsensä tehneellä del Torolla on ennen Kaunotarta ja Hirviötä ohjausvuorossa ainakin uudet versiot sekä Jekyll & Hydestä että Frankensteinista.

Lähde: Variety

Aiheeseen liittyvät jutut