Elokuussa Pohjois-Amerikassa koettiin heikoin elokuvaviikonloppu 20 vuoteen, ja yleensäkin koko kuukausi oli lipunmyynnissä yli kolmanneksen edellisvuotta pienempää. Koko kesä oli tappiolla noin 14 prosenttia, mikä veti koko alkuvuoden kuusi prosenttia alle viime vuoden.
Tänä viikonloppuna ympäri maailmaa ensi-iltaan saapuvasta Stephen King -filmatisoinnista Se odotetaan Yhdysvalloissa parannusta tilanteeseen. Ennakkomyynti ja nettipöhinä, joka ennustaa tulevaa Yhdysvalloissa paremmin kuin Suomessa, ennustaisivat sille huimaa lähtöä.
Ensimmäiset ennustukset povasivat Se-leffalle 50 miljoonan dollarin viikonloppua, mutta nyt luku on jo 60 miljoonassa. Se olisi paras kauhuelokuvan avaustulos ikinä – samoin kuin paras syyskuussa ensi-iltaan tulleen elokuvan avaus yleensä. Erityisen merkittävän tuloksesta tekee leffan R-luokitus, joka vastaa suurin piirtein täkäläistä K16-ikärajaa. Sillä kun on taipumus vaikuttaa lipputuloihin negatiivisesti.
Edellinen ennätys on vuoden 2001 Hannibal-elokuvalla, joka tuolloin tienasi avausviikonloppunaan 58 miljoonaa. Kakkosena on vuoden 2011 Paranormal Activity 3 52,5 miljoonalla ja kolmosena vuoden 2015 Hotel Transylvania 2 48.4 miljoonalla. Kyllä, kauhuelokuvan määritelmä on Yhdysvalloissa hyvin laaja.