Suomen elokuvateattereissa yhtä vuoristorataa – kurjuudesta ennätyslukemiin

Toissa viikonlopusta viime viikonlopun katsojamäärät kohenivat lähes 60 prosentilla. Tosiasia kuitenkin on, että käytännössä kaikki uudet katsojat halusivat nähdä vain yhden tietyn elokuvan.

Ennen kuin ryhdymme tutkailemaan uusia tulokkaita tarkemmin, on nostettava hattua vastavirtaan kulkevalle lajityyppihitille. Viime viikonloppuna täyteen tulleet 40 000 katsojaa tarkoittavat, että Annabelle: Creation ei ohittanut ainoastaan vuoden 2013 Kirottu-kauhua, jossa nukke nähtiin ensimmäisen kerran. Se tarkoittaa myös sitä, että jatko-osa ohitti oman alkuperäleffansakin ja on nyt kirottuversumin toiseksi menestynein elokuva Suomessa. Sillä on hyvät mahdollisuudet päästä lähelle Kirottu 2:n melkein 51 000 katsojaa, mikä on kauhuelokuvalta hieno suoritus!

Kauhuhitin ohella kannattaa huomioida, että Christopher Nolanin hieno Dunkirk rikkoi viikonloppuna 100 000 katsojan haamurajan. Sitten viikonlopun uutuuksiin.

Lokakuussa 2010 ensi-iltaan tullut Dome Karukosken Napapiirin sankarit avasi katsojatilastojen ykkösenä ja keräsi ensi-iltaviikonloppunsa aikana 43 000 katsojaa. Napapiirin sankarit 2 avasi vuoden 2015 syyskuussa keskiviikkona, ja sen katsojamäärä ensimmäisenä viikonloppuna oli huikeat 74 000. Viiden ensimmäisen päivän tulos oli hurjat 104 400 katsojaa!

Napapiirin sankarit 3 osuu suurin piirtein niiden puoliväliin. Sen pe-su tulos ohittaa tammikuusta asti kotimaisten elokuvien avausviikonloppuennätystä hallussaan pitäneen Onneli ja Anneli ja salaperäinen muukalainen -hitin (48 654 katsojaa). 54 500 katsojaa oikeuttaa Napiksen itse asiassa koko vuoden parhaaksi avaajaksi ohi myös Fast & Furious 8:n ja Beauty and the Beast -liveversion! Onneksi olkoon!

Sitten tylsempiin uutisiin – muiden kuin Napapiirin sankareiden osalta. Vaikka teattereissa kävijöiden määrä kasvoi yli 36 600 kävijällä, vain kaksi Top 20 -listan jo ohjelmistossa olleista elokuvista (The Handmaiden ja Oliivipuu) onnistui hieman kasvattamaan katsojalukujaan. Näin ollen käytännössä kaikki uudet katsojat hakeutuivat Napapiirin sankarit 3:n pariin.

Ei siinä tietty mitään, hyvä, että erilaisille yleisöille löytyy tarjontaa. On silti selvää, että Suomessa hitin tekevät ihmiset, jotka yleensä eivät käy teattereissa. Tai käyvät elokuvissa kerran vuodessa katsomassa elokuvissa viihtymistä laajemmaksi ilmiön kuten James Bond. Olkaamme iloisia, että sellaiseksi rinnastuu myös kotimainen leffa.

Kuten myös ennustelimme, Superswede – Ronnie Petersonin tarina -dokumentti ei Napapiirin sankareiden varjossa löytänyt ansaitsemiaan katsojia. Yhdeksällä valkokankaallaan sen onnistui kerätä vain 114 katsojaa.

Top 20 Suomen katsotuimmat elokuvat 25.–27.8.2017

1 (–) Napapiirin sankarit 3 54 515 katsojaa (kokonaiskatsojat 79 181)
2 (1) Emoji-elokuva 8 378 (40 358)
3 (2) Autot 3 7 025 (136 496)
4 (3) Annabelle: Creation 5 860 (40 409)
5 (4) The Hitman’s Bodyguard 4 271 (15 192)
6 (6) Itse ilkimys 3 3 523 (304 531)
7 (7) Dunkirk 3 191 (102 594)
8 (5) Miami 3 145 (41 240)
9 (8) Rakkaudella, Béatrice 1 446 (5 687)
10 (9) Baby Driver 1 234 (37 402)
11 (12) Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge 1 111 (310 373)
12 (10) Musta torni 1 085 (20 313)
13 (11) Valerian and the City of a Thousand Planets 1 084 (34 266)
14 (13) Atomic Blonde 739 (11 228)
15 (14) Spider-Man: Homecoming 728 (86 226)
16 (15) Hampstead 545 (4 705)
17 (17) The Handmaiden 394 (19 141)
18 (16) Sota Apinoiden planeetasta 368 (35 974)
19 (19) Wonder Woman 270 (73 632)
20 (>) Oliivipuu 262 (6 766)

Lähde: Filmikamari

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut