Annabelle myi ensi-iltaviikollaan Yhdysvalloissa lähes yhtä paljon lippuja kuin modernin jännityselokuvan merkkiteos Gone Girl. Niinpä pienen budjetin säikyttelypätkä tulee nyt levitykseen myös meille.
Elokuvan australialainen tuottaja James Wan on rakentanut uransa nuhjuisen kauhun varaan. Hänen Saw-elokuvasarjansa (2004–2010) osui kaupalliseen kultasuoneen, ja Kirottu oli viime vuonna Yhdysvalloissa yllätyshitti.
Wan mehustaa nyt Kirotun menestystä julkaisemalla sille spin-offin, tai – juonikronologisesti ajateltuna – edeltäjän.
Kirotusta Annabelleen matkailee Annabelle-nukke itse.
Takkuisten ripsiensä keskeltä psykoottisesti kyyläävä mollamaija erittää ympärilleen helvetillisiä energiavirtoja, ja kun tämä perkeleen lähettiläs on sijoittanut itsensä lähimaastoon, siitä ei pääse eroon millään.
Nyt kirouksen uhreiksi joutuvat äiti ja tytär, jälkimmäinen aluksi kohdusta käsin.
Käsikirjoittajat ovat Manaajansa ja Rosemaryn painajaisensa katsoneet. Kankaalla vilisee ehtymätön kauhukliseiden kimara: kirottu raskaus, holhoava keski-ikäinen nainen (Alfre Woodard), demonisia säkeitä sisältävä vanha kirja, viilletyt ranteet, kirouksesta sekoava pappi, lentelevät ruumiit.
Tarinan miljöö on keskiluokkainen lähiö, jonka idyllistä pintaa tuhmat voimat sohivat. Pistäkää latteammaksi.
Yliluonnollisuus ja hurukultit ovat tapahtumien mahdollistajia, mutta sen syvemmälle niiden olemukseen ohjaaja John R. Leonetti ei edes teeskentele pureutuvansa, vaan oikeuttaa niillä jatkumon b-elokuvan räkäisimpiä kaavamaisuuksia. Myös vanhemmuuden, kuoleman ja uuden elämän teemat jäävät suosiolla torsoiksi.
Pääpari on revitty kankaalle television casting-agenttien ”halvalla hyvännäköistä” -mapista: Annabelle Wallis on nähty aiemmin muun muassa Pan Am -televisiosarjassa, Ward Horton taas sivuosassa muun muassa CSI: Miamissa ja Kalliissa kivussa.
He ovat paperinohuita, kauniita ja tylsiä – paljon särmättömämpiä kuin Annabelle-nukke itse.
Vähän yli puoleen väliin asti Annabelle näyttää liukuhihnalta puristetulta b-luokan televisiosarjalta. Sen jälkeen elokuva muuttuu ö-luokan campiksi, ja pelastuu sen ansiosta.
Kun kerran tehdään kehnoa, niin tehdään sitten kunnolla kehnoa, Leonetti oivaltaa juuri ennen kuin se on liian myöhäistä. Kun demonit hyökkäävät äidin kimppuun noin kymmenettä kertaa, ohjaaja antaa jutun luisua vanhan koulun camp-limboiluksi.
Lavasteiden pahvi alkaa erottua ja maskit näyttää kipsiltä. Kohtausten väliset siirtymät on leikattu tönkösti, ja Wallisin suoritus muuttuu anonyymistä rutiininäyttelemisestä herkullisen myötähävettäväksi ylisuorittamiseksi.
Kauhuelokuvamarkkinoilla ei ole tänä syksynä ollut tungosta, mutta silti Annabellen räjähdysmäinen suosio pistää raapimaan päätä. Halloweenin alla on julkaistu sähäkämpääkin kauhua, ja vanhassa vara parempi. Halloweenin kruunaa uljaammin vaikka Halloween (1978).
Annabelle -elokuvan traileri
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa