Pelastakaa sotamies Ryanin ikimuistoinen kohtaus maksoi 12 miljoonaa – massiivinen määrä ihmisiä oli mukana tekemisessä

Melkein viidesosa budjetista meni kohtauksen tekemiseen.

12.8.2018 00:01

Pelastakaa sotamies Ryanin (1998) Normandian maihinnousua kuvaavan kohtauksen tekeminen maksoi 12 miljoonaa dollaria, elokuvaa tuottamassa ollut Mark Huffam paljasti aikoinaan.

Huffam kertoi Irish Independent -lehden haastattelussa, että kohtaus vei noin 20 prosenttia koko elokuvan 65 miljoonan dollarin budjetista ja että valmistelut olivat valtavat. Ikimuistoinen kohtaus kuvattiin Curracloe-kylän rannalla Irlannin kaakkoisrannikolla.

– Meidän piti rakentaa huoltoteitä tyhjästä, jotta saimme tuotua paikalle kaikki laitteistoa kuljettavat rekat, ja meidän piti rakentaa muureja, bunkkereita ja näköalapaikkoja taistelulle. Se oli koko elokuvan suurin logistinen suunnitelma, Huffam kuvaili.

Kuvauksissa oli mukana 400 kuvausryhmän jäsentä, yli tuhat ekstraa sekä irlantilaista reserviläistä ja yli tuhat realistisen näköistä nukkea. Mukana oli myös noin 20-30 amputoitua ja alaraajahalvaantunutta ihmisiä, jotka esittivät raajoja menettäneitä sotilaita.

Alla on klippi kohtauksesta.

Lähde: Esquire

Lisää luettavaa