Pian Netflixissä: pilvipäisten kulttihahmojen paluu – Näin Jay ja Silent Bob viihdyttävät 2020-luvulla, lue arvio

Tässä on ihan pätevä komedia.

Netflix saa oivan komedialisäyksen 19. huhtikuuta, kun Jay and Silent Bob Reboot (2019) julkaistaan striimijätin palvelussa. Kevin Smithin luomat kulttihahmot Jay ja Silent Bob saivat odotetun jatko-osaelokuvan, mutta onko se mistään kotoisin?

Alla oleva arvio on julkaistu noin vuosi sitten printti-Episodissa (4/2020).

Kevin Smithillä on View Askewniverse -niminen elokuvauniversuminsa. Suurin osa miekkosen tekeleistä sijoittuu tähän samaan maailmaan. Kaiken aloitti vuoden 1994 Tiskirotat, josta on vuosien varrella kasvanut melkoinen kulttitapaus.

Metakomedia Jay & Silent Bob Reboot on universumin kahdeksas elokuva. Mikäli katsoja ei tiedä Askewniversen tapahtumia, on hän aivan täydellisen ja totaalisen pihalla elokuvan tapahtumista. Smith nimittäin viittaa leffassa kaikkiin teoksiinsa sekä myös henkilökohtaiseen elämäänsä liittyviin asioihin.

Tällä kertaa Jay (Jason Mewes) ja Silent Bob (Smith) lähtevät Hollywoodiin estämään oman fiktiivisen elokuvansa Bluntman and Chronicin rebootin teon, koska ovat menettäneet oikeuden käyttää omia nimiään. Matkalla ovat mukana myös Milly (Smithin tytär Harley Quinn) sekä muita omituisia hahmoja.

★★★

Niko Ikonen

Alla traileri.

YouTube video

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut