Brittiläinen käsikirjoittaja Jake Mandeville-Anthony on haastanut Disneyn ja Pixarin oikeuteen Autot-animaatioelokuvan (2006) ja sen jatko-osan tekijänoikeuksista.
Mandeville-Anthony väittää 1990-luvun alussa lähettäneensä useille yhtiöille ideoitaan Autot-nimisestä tarinasta. Nyt käsikirjoittaja pyrkii Yhdysvaltain oikeudessa estämään heinäkuulle kaavaillun Autot 2 -elokuvan ilmestymisen.
Mandeville-Anthonyn mukaan hän lähetti laajan työnäytteensä, sisältäen useita animoituja automalleja ja jopa markkinointisuunnitelman, muun muassa Disneylle ja Lucasfilmille. Hän väittää myös tavanneensa silloisen Lucasfilmin pomon Jim Morrisin ideansa tiimoilta vuonna 1993
Väitteille pontta antavat faktat siitä, että Pixar syntyi Lucasfilmin alajaostosta 1980-luvulla ja muuan Jim Morris on nykyisin Pixarin toimitusjohtaja.
Käsikirjoittaja listaa valituksessaan useita yhtymäkohtia hänen esittämänsä idean ja lopullisen Autot-elokuvan välillä. Luettelosta löytyvät liki jokainen sarjan keskiössä pörräävä auto. Mandeville-Anthonyn mukaan molemmista töistä löytyy esimerkiksi Stanley-nimellä kulkeva T-mallin Ford.
Mandeville-Anthony on aiemminkin ottanut raastuvassa yhteen Disneyn ja Pixarin kanssa. Iso-Britannian maaperällä käydyn aiemman yhteenoton lopputulos ei ole julkinen.
Vaikka Autot menestyi lippuluukuilla mukavasti, netoten maailmanlaajuisesti noin 326,5 miljoonaa euroa, on sen menestys vain puolet tai vähemmän siitä, mihin Pixarin hitit Nemoa etsimässä (2003) ja Toy Story 3 (2010) ovat kyenneet.
Kuva elokuvasta Autot.
Lähde: Yahoo