The Predatorista julkaistiin uutta liikkuvaa kuvaa – paljon toimintaa, yo mamma -vitsi ja predatoreita

Shane Blackin The Predator on odotettu leffa mutta samalla se vähän epäilyttää.

20.7.2018 11:21

Ei tästä pitkä aika ole, kun The Predatorin melko laajoista uusintakuvauksista uutisoitiin. Elokuvan loppu ei miellyttänyt katsojia laisinkaan.

Noh, teattereissahan sen lopputuloksen lopulta näkee.

The Predator on jatkoa vuoden 1987 Predatorille ja vuoden 1990 Predator 2:lle. Tällä kertaa predatorit ovat muunnelleet itseään geneettisesti, jotta olisivat parempia taistelussa.

Elokuva ei ole reboot tai remake, vaan suoraa jatkumoa, joka tapahtuu 30 vuotta myöhemmin.

Alla uusi pätkä.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa