Putous-finaalissa jälleen Trump-sketsi: Onnittelukirje Niinistölle kääntyy Suomelle irvailuksi – katso video!

MTV3-kanavan Putous-sketsiohjelman tuoreimman kauden viimeinen jakso nähtiin lauantaina, ja ruudussa nähtiin jälleen kaikkien koomikkojen lempipresidentti.

12.3.2018 17:30

Siitä saakka, kun Donald Trump ilmoitti pyrkivänsä Yhdysvaltain presidentiksi, on hänelle irvailtu lukuisissa eri televisio-ohjelmissa, ja sketseihin on saatu lisää vääntöä yllättävän vaalivoiton jälkeen.

Trumpin presidenttiydelle on naureskeltu myös Suomessa, sillä Putous-ohjelmassa on jo kahdella kaudella nähty Trump-aiheisia sketsejä, joissa oranssihtavat kasvot ja ilmava peruukki on nähty näyttelijä Mikko Penttilän päällä.

Lauantaisessa Putouksen 9. kauden finaalissa Trump kutsui Yhdysvaltain edellisen presidentin Barack Obaman (Ernest Lawson) toimistoonsa auttamaan häntä kirjoittamaan onnittelukirje Suomen presidentti Sauli Niinistölle ja rouva Jenni Haukiolle heidän lapsensa syntymän johdosta. Luonnollisestikaan kaikki ei mene aivan odotetusti, ja kirjeessä Suomi pääsee esille hiukan epäedullisessa valossa.

Katso hauska video alta!

Lisää luettavaa