Pyhimys jälleen valkokankaille

26.1.2012 10:24

Tuotantoyhtiö RKO Pictures suunnittelee tekevänsä uuden filmatisoinnin tunnetusta toimintasarjasta Pyhimys.

Alunperin Leslie Charterisin vuosina 1928-1963 julkaistussa kirjasarjassa seikkaillut Pyhimys eli Simon Templar on itseään eräänlaisena modernina Robin Hoodina pitävä varas, joka varastaa vain muilta rikollisilta, kuten esimerkiksi korruptoituneilta poliitikoilta, huumekauppiailta ja aseiden salakuljettajilta. Templar käyttää tarinoiden aikana useita salanimiä, mutta hänen oikea nimensä jää salaisuudeksi.

Kirjasarja on muokattu niin televisiosarjaksi kuin elokuvaksi useita kertoja. Tunnetuimpiin näistä lukeutuu 1960-luvun sarja, jossa nimihahmoa esitti myös James Bondin roolistaan tunnettu Roger Moore. Viimeisin sarjan elokuvasovitus on vuodelta 1997, jossa Templarina nähtiin Val Kilmer (Batman Forever, Willow – suuri seikkailu).

Nyt tekeillä oleva sarjan uudelleenkäynnistys tulee perustumaan kolmeen RKO:n 30- ja 40-luvuilla tekemään elokuvaan. Uuden tuotannon käsikirjoittajaksi on kiinnitetty Travis Wright (Eagle Eye). Elokuva tulee mahdollisesti olemaan ensimmäinen osa uudessa trilogiassa.

Lähde: Dark Horizons

Lisää luettavaa