Ranskalaisnäyttelijä Jeanne Moreau on kuollut

Klassikoista tunnettu Moreau näytteli vielä muutama vuosi sitten.

31.7.2017 15:23

Pariisilainen näyttelijä Jeanne Moreau on kuollut 89 vuoden iässä.

Moreau nousi yleisön tietoisuuteen 1950-luvun puolivälissä. Hän edusti ranskalaista uutta aaltoa, joka korosti naisellista seksuaalisuutta ja itsevarmuutta. Häntä on verrattu valkokankaiden kirkkaimpiin tähtiin kuten Greta Garboon ja Marilyn Monroeen.

Hänet nähtiin lukuisissa rooleissa uransa aikana aina vuoteen 2015 asti. Moreau muistetaan muiden muassa elokuvista Jules & Jim – Rakkauden hymy (1962) ja Morsian pukeutui mustaan (1968).

60-luvulla Moreau lauloi, levytti ja esiintyi yökerhoissa näyttelemisen lisäksi. Hänen lauluaan kuullaan myös vuonna 1970 ilmestyneessä Jean Renoirin elokuvassa Onnen hetkiä.

Moreau oli haluttu näyttelijä ohjaajien keskuudessa. Kulisseissa monista ohjaajista tuli tähden rakastajia. Naimisissa Moreau oli kahdesti, näyttelijä-ohjaaja-käsikirjoittajan Jean-Louis Richardin (1949-1951) ja amerikkalaisen elokuvaohjaajan William Friedkinin (1977-1979) kanssa. Moreaun poika Jerome Richard on äitinsä tapaan näyttelijä.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa