Valkokankaalle on heijastettu kuva illan elokuvasta, ja pienen ikuisuuden jälkeen paksut verhot peittävät sen ja puheensorina lakkaa. Kaikkien päät kääntyvät tuijottamaan pientä ovea salin etuosassa. Ilmaa voisi melkein leikata veitsellä. Kuluu minuutti jos toinenkin. Pikkuhiljaa puheensorina alkaa jälleen, missä luuraa Nolan? Vihdoin ovi aukeaa, yleisö pidättää henkeään, mutta lavalle käveleekin nainen pellavahousuissa. Hän esittelee itsensä Heather Stewartiksi, British Film Instituten luovaksi johtajaksi.
Jännitys tiivistyy, seuraavan ihmisen on pakko olla jo Nolan. Stewart esittelee viimein Nolanin ja hänen vaimonsa sekä Dunkirkin tuottajan Emma Thomasin, jotka ovat tulleet kulman takana pidetystä Dunkirkin maailmanensi-illasta. Yleisö hurraa. Maailmankuuluksi ohjaajaksi Nolan näyttää tavalliselta brittimieheltä, jonka odottaisi pyytävän pubissa perinteisen tumman oluen (allekirjoittaneen arvaus on perinteinen India Pale Ale) ja istuvan nurkassa lukemassa sanomalehteä.
Nolanilla tuskin kuitenkaan on aikaa istua pubeissa. Dunkirk on miehen kymmenes pitkä elokuva, ja vaikka elokuvaa ei tätä kirjoittaessa ole vielä julkaistu elokuvateattereissa, on se jo voittanut kriitikot puolelleen ja 164 ihmistä IMDB:ssä on antanut sille 9,9/10 arvosanan.
Tänään Nolanilla on juuri ja juuri aikaa kertoa Dunkirkista. Nolan kertoo mittavasta taustatutkimuksesta ja Dunkirk-veteraanien tapaamisesta. Dunkirkin evakuointi on briteille kunnia-asia; tapahtuma, joka muokkasi kansaa ja toi esiin sen rohkeuden toivottomassa tilanteessa.
Nolan kertoo päättäneensä luoda fiktiiviset hahmot kuljettamaan tarinaa sen sijaan, että olisi keskittynyt todellisten ihmisten kokemuksiin. Dunkirk on silti Nolanin ensimmäinen tositapahtumiin perustuva elokuva. Nolan kuvailee kuulemiaan tarinoita uskomattomista kertomuksista ihmisen tarpeesta selviytyä eri tavoin ja miten se näkyy vahvasti elokuvan hahmoissa.
Dunkirk sijoittuu toiseen maailmansotaan, ja se olisi helppo lokeroida sotaelokuvaksi. Nolan on kuitenkin eri mieltä ja kuvailee elokuvaa sen genreä kysyttäessä jännityselokuvaksi. Dunkirkin rannalla ei käydä taistelua, ja Nolan kertoo tarinan sopivan paremmin trilleriksi kuin perinteiseksi sotaelokuvaksi.
Nolanin Yön ritari -trilogia, Inception ja Interstellar hyödynsivät ohjaajan rakastamaa IMAX-tekniikkaa. Vaikka tekniikka on ollut käytettävissä vuosikymmeniä, on sitä ollut vaikea hyödyntää elokuvissa.
Dunkirk onkin Nolanin kunnianhimoisin elokuva myös teknisesti. Emma Thomas vertaa IMAX-kameraa kooltaan labradorinnoutajaan. Yleisö nauraa. Thomas kertoo kuinka IMAX-kamera joutui olemaan veden alla useita tunteja. Kyseessähän on melko kallis kamera [yksi jo rikkoutui Yön ritarin paluun kuvauksissa] ja kuvamateriaali siten melko kallisarvoista. Materiaali lähetettiin laboratorioon ja lopputulos oli täydellinen. Thomas huomauttaa, mikäli he olisivat kuvanneet digitaalisesti, materiaali olisi tuhoutunut ja kamera hajonnut. Nolan hymyilee tietävästi.
Dunkirkin tapahtuman sijoittuvat maalle, merelle ja ilmaan. Ilmassa seuraamme Tom Hardya Spitfire-koneessa tulittamassa vihollisia. Nolan kertoo kuinka hänelle oli tärkeää tehdä Dunkirkista mahdollisimman mukaansatempaava elokuva. Ei vain viihdyttävä, vaan rajoja rikkova elokuva, jossa katsoja on lentokoneen ohjaamossa mukana. Useimmissa elokuvissa kohtaukset olisi kuvattu taustakankaan edessä, mutta Nolan ja kuvaaja Hoyte Van Hoytema halusivat tuoda elokuvaan autenttisen tunnelman. Ratkaisu oli muuntaa suurempi kone, jossa oli kaksi ohjaamoa, Spitfiren näköiseksi ja laittaa Hardy ja labradorinnoutajan kokoinen kamera sen sisään. Nolan tunnetaan ohjaajana, joka suosii oikeita kuvauspaikkoja ja tehosteita digitaalisten sijaan.
Stewart kysyy Nolanilta kuinka hän ohjasi Hans Zimmeria, legendaarista elokuvasäveltäjää. Nolan naurahtaa: ”Hansia ei ohjata”. Zimmer oli projektissa mukana alusta lähtien, ja Nolan kuvailee Dunkirkia kuvan, äänen ja musiikin harmoniaksi.
Nolanin elokuvia on kritisoitu huumorittomiksi, mutta ainakin ensi-illassa mies on kepeällä tuulella ja hymy irtoaa mieheltä useasti haastattelun aikana. Valitettavasti hänellä ei nyt ole enempää aikaa puhua elokuvastaan. Yleisö taputtaa kohteliaasti, kun Nolan katoaa oven taakse ja valot pimenevät salissa.
Dunkirk on Nolanin uran erikoisin elokuva. Sen suonissa virtaa englantilainen veri, ja Nolan on puhunut elokuvan brittielementistä tärkeänä osana sen tekemisessä. Elokuvasta olisi voinut tehdä suuren Hollywood-spektaakkelin, mutta Nolanin vahva auteur-status ja hyvät lipputulot antoivat ohjaajalle vapaat kädet tehdä omannäköisensä elokuva.
Kyseessä on sotaelokuva, jossa sota jää taka-alalle ja kaikki tiivistyy selviytymiseen. Elokuvassa kuullaan Winston Churchillin kuuluisa puhe Dunkirkin tilanteesta. Emme kuule sitä kuitenkaan Churchillin lausumana vaan sodan runteleman nuoren sotilaan suusta, mikä tiivistää yhteen kohtaukseen sodankäynnin järjettömyyden.
Lopputekstit rullaavat ja valot syttyvät saliin. Puheensorina alkaa jälleen, mutta huomattavasti hiljaisempana. Ehkä kunnioituksesta, ehkä silkasta järkytyksestä; Nolan on onnistunut tyrmäämään Lontoon elokuvasnobit. Muutaman ihmisen silmäkulmassa kimaltavat kyyneleet.
Kotimatkalla näen Dunkirk-mainoksen punaisen bussin kyljessä mainostamassa seuraavan viikon ensi-iltaa. Laitan puhelimeen muistutuksen varata liput.
(EPISODI/Maria Lättilä, Lontoo)
