Rare Exports leviää maailmalle

10.6.2010 13:02

Jalmari Helanderin ohjaaman Rare Exports -elokuvan levitysoikeudet on myyty jo lukuisiin maihin, mikä tekee jouluisesta jännitysfantasiasta yhden parhaiten levinneistä suomalaisista elokuvista.

Usean Euroopan maan, Aasian sekä Australian lisäksi synkkä komedia näkee päivänvalon nyt myös Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Islannissa.

Tommi Korpelan, Jorma Tommilan ja Rauno Juvosen tähdittämässä elokuvassa kansainvälinen tutkimusryhmä aloittaa kaivaukset Korvatunturilla ja löytää 486 metrin syvyydestä jäihin ja sahanpuruihin säilöttynä joulun tarkimmin varjellun salaisuuden. Löydöksen kaivaminen esiin käynnistää dramaattisen tapahtumasarjan, jonka jälkeen joulu ei ole enää entisensä.

Rare Exports tulee Suomessa ensi-iltaan 3.12.2010.