Rian Johnson otti riskejä The Last Jedi -elokuvassa – selitti nyt miksi

Olikohan tämä eniten mielipiteitä puolesta ja vastaan saanut Star Wars -elokuva?

25.8.2019 14:03

George Lucasin luoma Star Wars -maailma herättää paljon intohimoja. Monet ovat fanittaneet sarjaa jo pienestä pitäen, joten mielipiteet avaruusoopperan suhteen ovat usein vahvoja.

Useilla fanilla saattoikin mennä popkorni väärään kurkkuun, kun he istuivat ensi-illassa katsomassa The Last Jedi -elokuvaa. Se sai kritiikkiä monesta ohjaaja-käsikirjoittaja Rian Johnsonin valkokankaalle tuomasta asiasta. Fanit eivät pitäneet muun muassa siitä, minkälaisena Luke esitettiin elokuvassa.

Johnson puolusti nyt itseään haastattelussa.

– Jos et ala miettiä, miten astut alkuperäisten elokuvien asettamien raamien ulkopuolelle, et ajattele niinkuin niiden elokuvien tekijät ajattelivat. He olivat mukana jokaisessa elokuvassa ja puskivat niitä eteenpäin. Jokaisen elokuvan kohdalla he astuivat rajojen yli ja saattoivat hahmot uusiin emotionaalisesti rehellisiin ja yllättäviin tilanteisiin, Johnson pohti.

– Siksi ne elokuvat ovat niin mahtavia. Siksi ne ovat eläviä. Jos he olisivat kopioineet jotain joka tuli ennen sitä ja sanoneet: ”Hei, meidän ei kannata tehdä näin, koska se ei ole linjassa tämän tai tämän kanssa”, Johnson jatkoi.

Cinema Blend -julkaisun mielestä Johnsonin puheissa on pointtia, sillä elokuvanteko on taidetta, vaikka kyseessä olisi isonkin budjetin elokuva.

Uuden trilogian aloittanutta The Force Awakensia puolestaan haukuttiin liiasta riskittömyydestä sekä samankaltaisuudesta Tähtien sodan kanssa. Sen ohjannut J.J. Abrams on vastuussa myös joulukuussa ilmestyvästä Star Wars: The Rise of Skywalkerista.

Lähde: Cinema Blend

Lisää luettavaa