Robert Pattinson yritti valehdella Christopher Nolanille Batman-touhuistaan – Nolan tajusi totuuden heti

Nolania ei huijata.

9.8.2020 17:00

Robert Pattinson joutui salaamaan koe-esiintymisensä Batmanin rooliin Christopher Nolanilta.

Pattinson oli tekemässä Yön ritari -trilogian ohjanneen Nolanin odotettua Tenet-elokuvaa, kun hän kävi koe-esiintymässä viittaritarin rooliin The Batman -elokuvaa varten. Pattinsonilla oli jopa peitetarina, miksi hän oli poissa käydessään koe-esiintymässä, mutta Nolan tajusi heti totuuden. Pattinson kertoi tapauksesta The Irish Timesin haastattelussa.

– Se oli hauskaa, koska Chris on niin salaileva kaikesta hänen elokuviinsa liittyvästä. Ja sitten minun piti olla salaileva Batman-asioista, joten jouduin valehtelemaan Chrisille koe-esiintymisestäni. Sanoin, että minulla on hätätilanne perheen kanssa. Heti kun sanoin hätätilanteesta perheen kanssa, hän sanoi: ”Olet koe-esiintymässä Batmania varten, etkö?”

Tenet saa Suomen ensi-iltansa näillä näkymin 26. elokuuta.

Lähde: The Irish Times

Lisää luettavaa