Pääsemme ehkä sittenkin katsomaan Christopher Nolanin uutukaisen koronatilanteesta huolimatta

Oho! Studio on valmis joustamaan.

25.7.2020 11:31

Warner Bros. -studio on ilmeisesti ottanut yhteyttä lukuisiin USA:n ulkopuolisiin levittäjätahoihin, jotta Christopher Nolanin Tenet saataisiin elokuvateattereihin niissä maissa, joissa se on koronatilanne huomioiden mahdollista.

Warner on kysellyt ainakin brittiläisiltä, ranskalaisilta ja espanjalaisilta levittäjiltä, että kävisikö elokuun 26.–28. elokuvan ensi-iltapäivämääräksi. Keskustelut ovat ilmeisesti menneet niin hyvin, että ehkä myös meillä täällä Suomessa on mahdollisuus päästä katsomaan Tenet ennen syyskuuta.

Warner aikoo suunnata samalla Aasiaan. Aasian ensi-iltapäivämäärät pitäisi julkistaa jo lähiaikoina.

Korealaisen zombisensaation, Train to Busanin jatko-osan Peninsulan avaus Aasiassa oli niin vahva, että Warner on valmis julkaisemaan Tenetin pian. Peninsula rikkoi ennätyksiä ja tienasi 20,8 miljoonaa dollaria avausviikonloppunaan vain neljällä markkina-alueella.

Peninsulan ensi-ilta on Suomessa 7.8. Alla sen traileri.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia