Robert Redford jälleen tosielämän journalistina

19.4.2016 09:00

Näyttelijäikoni Robert Redford (Presidentin miehet) muuntautuu jälleen tosielämän journalistiksi tulkitessaan 60 minuuttia -ohjelman legendaarista juontajaa ja CBS-kanavan uutisankkuria Dan Ratheria elokuvassa Truth.

Vielä keskeisempi hahmo on ohjelman tuottaja Mary Mapes, joka sai käsiinsä 2004 materiaalia, joka todisti presidentti George W. Bushin välttäneen Vietnamiin joutumisen isänsä poliittisten kytkösten ansiosta.

Julkaistuaan ohjelman Mapes, Rather ja muut toimitusryhmän jäsenet joutuivat itse tutkinnan kohteeksi. Vastapuoli väitti, että CBS-tiimi olisi väärentänyt todistusaineistoa ohjelmaansa varten.

Cate Blanchett tekee tyylilleen uskollisesti hienoa työtä Mapesina, jonka ristiinnaulitsemisessa vaikutti ennen kaikkea tämän sukupuoli. Elokuvan esikoispitkänään ohjannut ja Mapesin kirjan pohjalta käsikirjoittanut James Vanderbilt kuvaa tehokkaasti noitavainoa, joka resonoi kolkosti mustan listan aikaa.

Ekstrana ohjaajan ja tuottajien kommenttiraita, haastatteluja, koosteita ja poistettuja kohtauksia.

Tuomas Riskala

Elokuva ★★★★
Ekstrat ★★★

Truth. Yhdysvallat / Australia 2015. Dvd & blu-ray. Julkaisupäivä 23.3.2016.

Lisää luettavaa