Robin Williams oli upea Jumanjin kuvauksissa – Puolusti arvovallallaan lapsinäyttelijöitä kuvauksissa

Robinia on ikävä.

25.12.2020 18:01

Jumanjin lapsitähti Bradley Pierce muistelee Independentin mukaan, kuinka suojelevainen edesmennyt Robin Williams oli lapsinäyttelijöitä kohtaan kuvauksissa.

Elokuvassa Piercen hahmo muuttuu apinaksi. Maskeeraus vei pitkän ajan ja kuvaukset veivät kahdeksan päivää. Pierce sanoo, ettei pystynyt hengittämään nenän kautta ja kuinka hän ja Kirsten Dunst uupuivat raskaina kuvauspäivinä. Tuottajat halusivat, että lapset jäisivät tekemään ylitöitä.

”Lapset saavat olla vain tietyn tuntimäärän kuvauksissa. Tuottajat lähestyivät vanhempiamme ja kysyivät olisiko mahdollista tehdä hieman ylitöitä, jotta työ saataisi tehtyä päivän aikana. Se ei ole poikkeuksellista alalla, koska se säästää noin 100 000 dollaria, jos jäljelle jäävät jutut kuvataan ylimääräisen puolen tunnin aikana, eikä ylimääräisenä kuvauspäivänä.”

Williams oli kuitenkin kuullut keskustelun ja pyysi ohjaajan ja tuottajat sivuun. ”Ei, emme tee ylitöitä. Päästätte kaikki nyt pois ja jatkamme seuraavalla viikolla”, Williams sanoi. ”Se tuli niin kalliiksi, että kukaan ei olisi noussut puolustamaan meitä kuten hän puolusti. Sen lisäksi, että Williams oli lämmin, antelias ja kiltti, hän oli hyvin huolehtivainen.”

Lisää luettavaa