Ryan Reynolds: Deadpool yhä tulossa

Tuotantolimboon jäänyt Deadpool-elokuva on yhä tekeillä, lupaa näyttelijä Ryan Reynolds.

Deadpool on alunperin Marvelin sarjakuvahahmo. Punamustiin pukeutuva hölösuinen palkkamurhaaja Wade Wilson on noussut yhdeksi Marvelin myyntivaltiksi ja hahmoa on viime vuosina ympätty jokaiseen mahdolliseen sarjakuvaan myynnin edistämiseksi. Aivan kuten Wolverine-hahmoa aikoinaan.

Elokuvamaailmassa Deadpool on spin-off vuoden 2009 X-Men Origins: Wolverine -elokuvasta, jossa Ryan Reynolds esitti hahmoa.

Reynolds on jo kiinnitetty Deadpool-elokuvan päärooliin ja elokuvalle on valittu ohjaajakin: Adam Berg. Tuotanto ei ole kuitenkaan edennyt pitkiin aikoihin.

Reynolds ehditäänkin nähdä valkokankailla ensin kilpailevan sarjakuvakustantajan, DC:n, Vihreänä Lyhtynä. Green Lantern -elokuvan Suomen ensi-ilta on 29. heinäkuuta.

Näyttelijä kuitenkin sanoo Deadpool-elokuvan olevan yhä tekeillä, ei vain tarkemmin tiedä aikataulusta. Reynolds kuitenkin painottaa, että hän haluaa tehdä kyseisen elokuvan.

Deadpool-hahmon syntytarina on vähintäänkin korni. Vuonna 1980 Marvelille työskennellyt George Pérez loi hahmon Taskmaster. Siirryttyään myöhemmin samana vuonna DC:lle, Pérez loi Deathstroke-hahmon, joka selvästi perustui Taskmasteriin. Vuonna 1991 Marvel kopioi DC:n Deathstrokea luodakseen Deadpoolin ja ympyrä sulkeutui. Deadpoolin nimi Wade Wilson on selvä indikaattori ja kunnianosoitus Deathstroken alter egolle Slade Wilsonille.

Kuvassa Ryan Reynoldsin esittämä Wade Wilson elokuvasta X-Men Origins: Wolverine.

Lähde: Movieweb

Aiheeseen liittyvät jutut