Salaliittoteoreetikot uskovat koomikkolegendan palaavan Oscar-juontajaksi tänä sunnuntaina – Villejä teorioita

Olisi kyllä hienoa, mutta todettakoon epätodennäköistä.

Vanity Fair uutisoi hauskasta huhusta, joka on kiertänyt netissä nyt jonkin aikaa. Sen mukaan neljästi aiemmin Oscar-gaalan juontanut, Oscar-palkittu Whoopi Goldberg palaisi juontamaan tämän vuoden juhlallisuudet. Todettakoon heti alkuun, että sekä kanavapäällikkö, että Goldbergin The View -kollega on kiistänyt huhut.

Kaikki pohjaa siihen, kun Goldberg on ollut muutaman viikon poissa keskusteluohjelma The Viewistä. Hän sairastaa kotona ärhäkkää keuhkokuumetta. Salaliittoteoreetikot ovat kuitenkin pohtineet mikäli todellisuudessa komedienne valmistautuisi salaa Oscar-gaalaa varten.

Vanity Fair huomauttaa, että tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta Goldbergin ensimmäisestä juontokeikasta. Lehti huomauttaa myös, että ehkä salaliittoteoreetikot ovat jonkin vielä suuremman äärellä ja myös muut juhlitut juontajat, kuten Hugh Jackman ja Billy Crystal tekisivät paluun ja pelastaisivat Oscarit kuin Avengersit konsanaan. Epätodennäköistä, mutta here’s to the fools who dream.
Kuva elokuvasta Sarafina!

Aiheeseen liittyvät jutut