Scarlett Johansson uuden sarjan pääosassa – näyttelikö hän saman roolin jo lapsena?

Palaako Scarlett 90-luvulla tekemänsä roolin nahkoihin?

29.11.2022 16:00

Scarlett Johanssonin ansioluettelo on mittava, mutta jotain sieltä vielä tähän asti puuttui: päärooli omassa sarjassa nimittäin. Asia korjaantuu pian, sillä tekeillä oleva Just Cause -sarja saa Johanssonista päätähtensä.

Amazonin suoratoistopalvelussa julkaistava sarja perustuu amerikkalaiskirjailija John Katzenbachin romaaniin, ja sen tuottaa Warner Bros.

Erikoisen kierteen asiaan tuo se, että samainen romaani on nähty jo valkokankaalle sovitettuna, ja roolituksesta löytyy tuttuja nimiä.

Vuoden 1995 elokuvassa Oikeuden puolustaja pääosaa näytteli Sean Connery ja hänen tytärtään kukapa muu kuin uraansa lapsitähtenä aloitteleva Scarlett Johansson. On vielä epäselvää, palaako Johansson esittämään samaa roolia, jossa hänet nähtiin elokuvaversiossa.

Sarja kertoo toimittajasta, joka saa tehtäväkseen raportoida kuolemaan tuomitun vangin viimeisistä päivistä. Juttuun syventyessään hän alkaa kuitenkin uskoa, että tuomittu on todellisuudessa syytön.

Lähteet: Hollywood Reporter, Variety

 

Lisää luettavaa