”Se oli v**tu aivan liian pitkä” – Ridley Scott puhuu uudesta Blade Runnerista

Veteraaniohjaaja ottaa myös kunnian elokuvan käsikirjoituksesta.

27.12.2017 14:40

Vulturen haastattelema Ridley Scott on sanonut painavan sanansa Denis Villeneuven ohjaamasta Blade Runner 2049 -elokuvasta. Suorasanainen 80-vuotias ohjaaja joutui madaltamaan ääntään kertoessaan mielipiteensä.

”Minun pitää varoa, mitä sanon. Se oli v**tu aivan liian pitkä… Ja suurin osa käsikirjoituksesta on minun tekosiani”, Scott voivottelee.

Blade Runner -jatko-osan käsikirjoitus on lopputekstien mukaan Michael Greenin ja Hampton Fancherin käsialaa, mutta Scott sanoo olleensa vastuussa suuresta osasta.

”Istun käsikirjoittajien kanssa kohtuuttoman paljon, enkä ota siitä kunniaa, koska se tarkoittaisi, että minun pitäisi istua siellä äänittämässä keskustelumme. En voi tehdä sitä hyvälle käsikirjoittajalle. Mutta pakko olisi, koska jos haluaisin todistaa olevani osa sitä prosessia, minulla pitäisi olla loputon määrä todistusaineistoa, enkä jaksa vaivautua”, ohjaaja sanoo.

 

Scottin seuraava elokuva, jonka käsikirjoituksesta vastaa David Scarpa, on trilleri All the Money in the World.

Lisää luettavaa